SIEMEN FORELIA
Jalostettujen siementen
luotettava asiantuntija
Kasvatamme huomista
Alan johtava toimija Pohjoismaissa
Siemen Forelia tuottaa jalostettuja metsäpuiden siemeniä kotimaassa ja myy siemeniä
Suomessa ja Pohjoismaissa.
Tuotamme siemenviljelyksillä geneettisesti korkealaatuisia männyn, kuusen, lehtikuusen, koivun, tervalepän ja jalojen lehtipuiden siemeniä. Siementen tuottamisen ja myynnin lisäksi tarjoamme palveluita käpyjen karistuksesta siemenerien laadun parantamiseen ja itävyyden määrityksiin.
Asiantuntijuuteemme luottavat niin suomalaiset taimitarhat, metsäyhtiöt kuin muutkin metsäalan toimijat.
Tehtävämme on taata Suomeen monimuotoiset, taloudellisesti paremmin tuottavat, hiiltä tehokkaammin sitovat ja terveet metsät — tänään ja tulevaisuudessa.
Noin 100 siemenviljelystä
Siemen Forelia on pitkäaikainen alan toimija, jonka ensimmäiset siemenviljelykset perustettiin jo 1960-luvun alussa. Tänä päivänä Siemen Forelialla on yli 1700 hehtaaria siemenviljelyksiä ympäri Suomea – ja uusia perustetaan jatkuvasti. Olemme ainoa toimija, jonka siemenviljelysten käyttöalueet ulottuvat etelärannikolta Sodankylän korkeudelle saakka.
Mitä ovat jalostetut siemenet?
Jalostetut siemenet ovat luonnonmukaisia metsäpuun siemeniä, joissa siementen perinnölliset ominaisuudet ovat tehokkaampia valikoinnin ansiosta. Valikoinnissa siemenviljelyksille kootaan keskimääräistä laadukkaampia puuyksilöitä, joista siemenet perivät metsikkösiemeniä paremmat ominaisuutensa. Huolellisen tuotannon ansiosta pystymme tarjoamaan ainutlaatuisen puhtaita ja laadukkaita puiden siemeniä.
Vastuullisesti ja kestävästi
Toimimme vastuullisesti ja kestävästi. Olemme sitoutuneet Metsähallituksen vastuullisuusohjelmaan ja eettisiin periaatteisiin. Tehtävämme on taata Suomeen monimuotoiset, taloudellisesti paremmin tuottavat, hiiltä tehokkaammin sitovat ja terveet metsät — tänään ja tulevaisuudessa.
Ajankohtaisia artikkeleita
Teemme jatkuvaa yhteistyötä kotimaisten ja kansainvälisten tutkimuslaitosten sekä siemen- ja metsäalan yhteistyökumppaneiden kanssa. Toimintamme perustuu tutkittuun tietoon ja viimeisimpiin tutkimustuloksiin. Tärkeää tietoa haluamme jakaa myös eteenpäin.

Lasten itsenäisyyspäivän juhla
Jokainen suuri puu on joskus ollut pieni siemen, lukee kirjekuoressa, jonka kymmenvuotiaat juhlijat saavat tänään mukaansa Säätytalolla vietettävästä Suomen lasten itsenäisyyspäivän juhlasta. Siemen Forelia sai

Lämmin kasvukausi on vauhdittanut siementen kypsymistä
Kasvukausi 2022 lähti keväällä hitaasti liikkeelle ja lunta saatiin vielä huhti-toukokuun vaihteessa Etelä-Suomea myöten. Kolean kevään jälkeen lämpimiä säitä riitti kuitenkin aina elokuun lopulle saakka

Siemen Forelia ja Apulanta yhtye
Siemen Forelia sai kunnian toimia Apulannan yhteistyökumppanina Olympiastadionin keikalla. Toimitimme yhtyeelle maailman hienoimmat läksiäislahjat, upean kansallispuumme rauduskoivun pilleröityjä siemeniä, joita yhtye aikoo jakaa yleisölle 200.000

Siemenviljelysten hoito
Voivatko oksikkaat ja monihaaraiset männyt siemenviljelyksillä tuottaa hyvälaatuista siementä? Jalostettua männyn siementä tuotetaan siemenviljelyksillä,
Löydät meidät myös Twitteristä
Männyllä on tänä vuonna oikein kelpo kukinta. Hyvä sato luvassa siis syksyllä 2024 👌
2Siemen Forelian karistamon uusi röntgenlaite on osoittautunut käytössä erittäin toimivaksi 👍
Tänään Suomen itsenäisyyspäivää juhlivat lapset 🇫🇮🌲. Kotiin viemisinä Säätytalolta on myös männyn siemeniä ja ajatuksia siitä, kuinka metsät ovat meillä kaikessa mukana. @metsasaatio @siemenforelia #MetsienSuomi https://smy.fi/artikkeli/lapset-saavat-paaministerin-emannoimasta-itsenaisyyspaivan-juhlasta-kotiin-viemisiksi-mannynsiemenia/